Luonto ja rauha lähellä

Kurikka tunnetaan ennen kaikkea kauniista ja poikkeuksellisesta luonnostaan. Alue erottautuu muusta Etelä-Pohjanmaasta, sillä lakeuksien lisäksi täältä löytyy paljon maastonvaihtelua ja useampikin luonnonihme.

Kurikassa on paljon mukavia luontopolkuja retkeilyyn ja patikoimiseen. Yhdistelemällä pidempiä reittejä ja lyhyempiä luontopolkuja, erilaisia vaihtoehtoja löytyy merkittyinä yli 200 kilometriä. Tarjontaa luontopoluista löytyy moneen lähtöön. Lapsiperheille sopivia kohteita ovat esimerkiksi Ketunlenkki Kurikan keskustassa, Jalasjärvellä Kärjenmäen kodalta lähtevä parin kilometrin luontopolku tai Sällinpolku Jurvassa.

Patikoimaan kannattaa suunnata Nuijapolulle, Karhunpolulle, Korven Jotokselle tai Kurjen kierrokselle. Kampinkylästä lähtevä Samuli Paulaharjun polku soveltuu mainiosti hieman jylhempää maisemaa ja nousuja kaipaavalle. Reitillä valloitetaan muun muassa Karhu- ja Lehtivuoret. Pisin yhtenäinen lenkki on Kurjen kierros, joka kulkee Jurvasta aina Laihian ja Ilmajoenkin puolelle. Kurjen kierroksella noin 50 kilometrin matkalla kuljetaan niin nevalla, lehtometsässä kuin kallioillakin.

Kaikki kauniit luontokohteet löydät VisitKurikka-verkkosivulta.